SM-kisa ei mennyt kuin Strömsöössä.

Kentän junnu-SM kisat ovat nyt ohi ja uutena kokemuksena se ensimmäinen kerta, kun Ville ei startannt maastoradalle.

Tunteet ovat vähän sekavat. Toisaalta olen todella surullinen ja harmissani, mutta toisaalta taas älyttömän onnellinen, ettei mitään vakavampaa sitten kuitenkaan sattunut.

Kisoja edeltänyt viikkotreeni sujui, ehkä ensimmäistä kertaa, niin täydellisen priimasti, ettei suunnitelmasta tarvinnut poikea minkään takia.
Villen koulutreeni oli kohdallaan, se tuntui hyvältä, notkealta ja kevyeltä ratsastaa.

Maastoestetreenissä hypättiin hevosten vaativan tehtäviä, jotka sujuivat hyvin. Tässä kohtaa ei ponilla ainakaan tule vielä raja vastaan :D
Myös rataestetreeni onnistui suunnitellusti, tosin oma "puuhasteluni" hypyissä toi kaksi estettä alas. Mutta kun rauhotuin ja "muistin ratsastaa" joka askeleella ja luottaa siihen, että olen hiljaa ja pysyn liikkeessä mukana, niin jo vot`  johan alkoi hypyt sujumaan.

Myös laukkatreenit kulkivat hyvin ja kun tein avaavan laukkaharjoituksen 500m/min 4 min ajan kaikki tuntui olevan kohdillaan.

Odotukset olivat SM-mitalissa. Villeltä puuttui se kultainen...

Kaikkihan ei sitten sujunut kuin Srömsöössä.....

Lähdimme jo perjantaina matkaan. On mukavaa olla jo paikan päällä katsomassa kisoja heti aamusta, vaikka oma koulustarttini olikin vasta lauantaina noin klo 16 pintaan.

Ville tuntui kouluverryttelyssä aluksi hieman tahmealta, mutta kuten vanha diesel, se on verryteltävä hitaasti lämmitellen. Se tuli hyväksi. Päivä oli kaunis ja aurinkoinen. Fiilis oli korkealla, Ville tuntui hieman jännittyneeltä ja se olikin vähän pinkeä ja kiireinen. Tahti olisi saanut olla kautta linjan vielä parempi ja muutama siirtymien olisi saanut olla pehmeämpi. Jännitys rokotti myös lennokkuutta, jota vielä verryttelyssä oli mukavasti.

Kirjava on aina jakanut mielipiteitä kouluradalla ja olenkin tottunut, että on yhtä harvinaista kuin löytää täydessä bussissa istumapaikka, että tuomarit olisivat koskaan yksimielisiä tuomioissaan. Yleensä kommentit ovat olleet kuitenkin saman suuntaisia vaikka pisteissä onkin ollut eroja.

Tämä koulurata teki kuitenkin suurimmat erot koskaan ja vaikka pisteissä olikin eroja olivat
C ja H tuomarit kommenteissan samoilla linjoilla, mutta M tuomarin  kommentit poikkesivat niin paljon, että hetken jo mietin oliko lappu minun ollenkaan... no, eri kulmasta näkee asiat aina erilailla.

Tässä tuomareiden antamat prosentit.

C: Marko Björs 68,261%
H: Jenny Heikkinen 61,304%
M: Irene Valo 54,780%

Rataesteille piti startata max 30minuuttia koulusuorituksen jälkeen. Annoin Villen äidille, joka lähti vaihtamaan sille estevarusteita päälle. Itse lähdin tutustumaan rataan. 
Ihan mukavalta vaikutti.
Verryttely sujui jälleen hyvin, yksi hyppy oli löysä ja tehoton, mutta seuraava oli jo ponia itseään. Lähdin radalle ja tein sen klassisen mokani, eli aloin arpomaan mistä kohtaa hyppyyn ponnistettaisiin. Niin saimme ensimmäisen pudotuksen ensimmäiselle esteelle.
Voi kettu, että harmitti. Pudotuksia tuli sitten kaksi lisää, joten saalistimme yhteensä 12 virhepistettä radalta.

Murrrr ÄRSYTTI...!!!!

Menimme suoraan pakolliseen eläinlääkäritarkastukseen. Ville oli sen verran kopauttanut etujalkaansa, että siihen oli tullut noin vajaan puolen sentin mittainen haava.. ja kun jalka on valkoinen, veri näkyi siinä todella kuin täysikuu kirkkaalla taivaalla.
Lääkäri halusi minun menevän välittömästi suihkuttamaan haavan asfalttipihalla olevalle pesupaikalle, joka oli noin 30cm syvä betonipotero, jossa oli arviolta 15 cm korkeat ja kapeat betonireunat.
Letku ja vesipiste oli pesupoteron takaseinäsässä. Olin jo astunut sinne kun lääkäri huuteli perään, että:  "Hei, älä sitä sinne vie..  jaa, se olikin kiltti ja meni.."

Niin menikin ja otti sitten yhden askeleen taakse päin, eikä tajunnut että reuna oli niin korkea. Ville kaatui kyljelleen reunuksen päälle ja minä jäin täysin sen etulavan alle. Ville säikähti aivan tulen palavasti, kun huomasi minun jääneen sen alle, että se räpiköi ja loikki takaisin asfaltille.

Sen molemmat takajalat vuotivat verta, niissä oli useita pitkiä haavoja ja hiertymiä, sekä etujalan nanopieni haava oli myös saanut suurennoksen. Se ei myöskään laskenut oikeaa takajalkaa, jonka päälle se oli kaatunut, lainkaan maahan. Kyyneleet virtasivat poskillani, oli aivan varma, että sen jalka oli poikki. Äiti letkutti sen jalkoja ja takapolvea kylmällä vedellä, kuin heikkopäinen ja noin 10 minuutin kuluttua Ville laskikin jalan maahan ja otti sille painoa. Se myös pysytyi kävelemään normaalisti  ja eläinlääkäri pyysi minun juoksuttamaan sitä hieman uudelleen. Se ravasi ihan ookoosti. Takajalassa vuohisen yläpuolella hankositeen ja puikkoluun kohdalla oli kosketusarka paikka ja lähdimme jaboille laittamaan jalkoihin kylmäpakkauksia ja sidetarpeita.

Vanhempani kyselivät moneen kertaan, olinko itse kunnossa, sattuiko minuun, mutta vakuuttelin että olin aivan kunnossa. Kaikki ajatukseni oli vain ponissa, enkä huomannut että nilkka turposi melkein samaa vauhtia kuin pendoliino Tampereelta Helsinkiin. Jossain vaiheessa tajusin, että saapasta ei saa kohta enää kuin leikkaamalla ja kipu oli järkyttävä. Kävin ambulanssilla tutkittavana ja näytti siltä, että olin selvinnyt pelkällä nyrjähdyksellä. Reidestä oli hiertynyt nahkat, kuin se olisi saanut palovamman ja selkä oli ottanut itseensä kipeää. Särkylääkettä naamariin ja vettä päälle.

Ville oli aamulla ihan intoa piukassa ja kun äitini oli käynyt aamukävelyttämässä sen, se oli niin fiiliksissä, että varmasti tiesi, että seuraaksi olisi maastokoe. Se oli yllätävän hyvässä kunnossa, ei turvotusta, ei vuotavia haavoja. Tosin, eihän voinut olla varma, etteikö jotain sisäistä pientä vauriota olisi tullut, joka voisi antaa periksi tiukan paikan tullen maastossa...

Ihan kauhean paljon ei tarvinnut neuvotella, vanhempani olivat jo illalla sitä mieltä, etten starttaa maastoon, se ei olisi turvallista, mutta aamu sinetöi kaiken ja kävinkin ilmoittamassa kansliaan, että keskeytän kilpailun.

Isä ja Mikko-veljeni olivat käyneet maastoradan näytössä lauantai-iltana ja koko kotimatkan Mikko jaksoi kertoa, kuinka hieno, piiitkä ja mäkinen rata olisi ollut :D:D

Maastoestetreeniä

Eilen kävimme Villen kanssa hyppäämässä maastoesteitä Niinisalossa Kaukisen Pertsan johdolla.





Sarja osat A ja B

Kirjava oli ketterä, notkea ja elastinen, energinen, kuuliainen ja nopea poni-ihme.. koulutreenit  ja ammattilaisen “läpi ratsastamien” kyllä tuntuivat positiivisesti sen ratsastettavuudessa.

Loppujäähdyttelyt ja sama sarja toisesta suunnasta, Ville harkitsee mäntyjen harventamista.

Tänään ponit lähtee reilun tunnin maastohölkälle ja Henkalla on luvassa koulutreeniä. Huomenna homma menee sitten toisin päin.