Kun menee mönkään, niin menee mönkään!

Olen viimeviikonlopun aikana noudattanut todella montaa Murphyn yleistä lakia:

- Jos jokin voi mennä pieleen, se menee pieleen.
- Kaikkeen menee enemmän aikaa kuin on alunperin suunniteltu.

Koska sunnuntaina oli tarkoitus kilpailla Ypäjällä hallikenttäkilpailuissa, olimme suunnitelleet lähtevämme matkaan jo lauantaina hyvissä ajoin päivällä.
Tarkoitus oli sitten perillä ratsastaa Ville ja pestä, sekä letittää se kilpailukuntoon.

Aluksi kotona Ville pisti niin kovasti kampoihin, eikä todellakaan antanut ottaa itseään kiinni, vaan laukkasi kuin villivarsa pitkin poikin laiduntarhaa.
Lopulta nöyränä jouduin hälyttämään paikalle koko perheen pyydystämään pikku villikkoa….

Aikaa tähän tuhrautui ja lähtö sen kuin siirtyi. Sitten kun lopulta, noin kaksi tuntia suunnitellusta pääsimme lähtemään matkaan, autosta ja trailerista katosivat noin 4 km päässä kotoa kaikki vilkut. Ei auttanut kuin kääntyä kotiin. Vikakin onneksi lopulta löytyi ja se saatiin korjattua ja pääsimme noin kolmen tunnin odottelun jälkeen uudelleen matkaan.

Kun pääsimme Hevosopistolle, meille oli karsinalistan mukaan varattu paikka maneesitalliin. Ihka ensimmäisen kerran luotin listaan ja otin heti hevosen mukaan, enkä käynyt ensin tarkastamassa.

Karsinassa seisoi ylväs, iso ja tanakan varmasti ori. Hetken aikaa pälyilin hämilläni ympärilleni, ei hevosen omistajaa tai hoitajaa, pelkkä tavararöykkiö karsinan edessä kertoi kyseisen kopperon olevan enemmän kuin varattu.
Eihän siinä muu auttanut kuin lähteä etsimään puhelinnumeroa, josta toivottavasti tavoittaisi vielä päivystävän tallimestarin.

Lopulta onneksi Villelle löytyi uusi karsinapaikka toisesta tallista. Tällä välin niin reipas äitini oli jo kerinnyt tyhjentämään auton ja tuomaan Villen tavarat maneesitalliin.
Ei muuta kuin,  jälleen tavarat ja heppa takaisin autoon ja kohti uutta paikkaa.

Ilta alkoi jo olla melko myöhä, räntää satoi ja oli pimeää, mutta pakko oli lähteä maneesille. Villeä ei yhteistyö olisi huvittanut pätkän vertaa, se oli jäykkä ja nyrpeä. Ratsastin se vain kevyesti läpi.
Kun tulimme takaisin tallille, siellä oli meno jo rauhoittunut ja melkein kaikki oripäivien hevoset olivat lähteneet kotiin. Vein Villen pesulle, josta se tuntui kyllä alaleuka lörpöttäen pitävän todella paljon. Jotain positiivista tällekin päivälle sentään…

Kuivattelin, puunailin ja letitin sen valmiiksi sunnuntai aamun koulukoetta.

- Hymyile vaikka asiat olisivat huonosti, sillä huomenna kaikki on vielä huonommin.


Olin saanut kouluvalmentajaltani ohjeen, että Villen kanssa olisi syytä tehdä riittävän pitkä verryttely. Se tulikin todella hyväksi ja kevyeksi ratsastaa. Hoin mielessäni ”tahti, tahti, tahti…” Ajattelin, että no niin, tästähän voi oikeasti tullakin jotain.

Mutta niinhän siinä sitten kävikin…

- Mikään ei ole niin helppoa miltä se näyttää.

Tuomarikommentteja oli mm.
epävakaa edestä, juoksee, pehmeämmin, karsea tie, kiire, juoksee, huono tie jne… mutta, yksi positiivinenkin oli eksynyt mukaan, pehmeä nosto.

Lopputuloksena 58, 260%  (FEI:nCCI/CIC*A-kenttäkilp.ohj.2009)

Otti niin paljon päähän, että hyvä kun veri kiersi kypärän alla. Miten ihmeessä minä onnistun aina tyrimään kaiken kouluradalla ??

Ei auttanut kuin nollata pää ja lähteä tutustumaan rataesteisiin.

Rata tuntui selkeältä ja loogiselta ratsastaa. Mutta kuten Murphy jälleen nasevasti on todennut,

- Jokainen ratkaisu poikii uusia ongelmia.

Tulin sarjalle huonossa ryhmissä sisään ja Ville laappasi sarjan b-osan ylimmän puomin takajalallaan kevyen rennosti. Viimeiselle esteelle arvioin askeleet väärin ja tulimme aivan liian lähelle, joten 8 virhepistettä rataesteiltä.
Mutta muuten olin rataan tyytyväinen. Ville oli terävä ja kevyt edestä.. ja mitä parasta, innokas!!

Sitten oli vuorossa eläinlääkärin tarkastus. Villeä vähän jännitti, se kun muutenkin jännittää kaikkia miehiä, mutta tällä kyseisellä olikin stetoskooppi… hui kauheeta!
Ville sipsutteli ympyrää, eikä olisi oikein antanut koskea itseensä.
Eläinlääkäriä tämä hieman nauratti J
Hyvältähän se Ville kuulosti ja liikkui hyvin, joten päivän paras anti, suola ja sokeri oli odottamassa Haimi- hallilla.

Maastoestekoe.

Lähtöajoista ei tosin ollut mitään tietoa, eikä kansliaakaan enää löytynyt, sillä se oli suljettu ja ehkä sitä siirrettiin juuri sillä hetkellä jonnekin, toisaalta sitä ei löytynyt, estehallista eikä maastoestehallissa ollut mitään tietoa, ei väliaikatuloksia tms .…

- Tarpeellisin tieto on vaikeimmin saatavissa.

Tiesin kuitenkin että maastokoe alkaa klo 16.30 ja minä ratsastaisin numerolla 18, joten pikalaskutoimituksella starttaisimme noin klo 17 tai viisi yli…

Tässä kuvia esteistä.

suhteutettu 6 ja 7 (harmaat peräkkäin)

viistolinja talo-talo 11 (ja takana oik) 12

Ne oli niin hienoksi laitettu, että teki melkein mieli nyyhkyttää silkasta ilosta. Ne olivat houkuttelevia, niissä oli jopa oikeaa ruohoa (vai ohraako se oli …? ) kävin hipelöimässä, mutta kyllä, vaivaa oli nähty ja ratakin vaikutti oikein kivalta ja sujuvalta. Kaiken tämän vastustuksen jälkeen tänne, jes jes jes!!
Vihdoin pääsin odottamaan vuoroani Haimiin, kun se pahin skenaarioni tapahtui. En muistanut radasta yhtään mitään.
Niin tuli täydellinen ”black out” kuin vain voi olla.

Edellinen ratsukko hyppäsi ilmeisesti ihan niitä viimeisiä esteitä, kohta olisi minun vuoroni…

Ville kävi kuumana, eikä meinannut pysyä neljällä jalalla ja minä pyöritin päätäni kuin pullasorsa. Sain lähtömerkin ja päätin luottaa tunteeseen. Näin ensimmäisen esteen ja mietin että kun se on hypätty, ehkä se rata sitten muistuu mieleen….

Ja niinhän siinä kävi, rata tuli eteeni selkärangasta ja voi pojat,
oli kyllä hieno tunne hypätä! 


Lopullinen sijoitus 29 / 44 tuloksella - 70,6