Kisoissa esteillä ja kenttäratsastuksessa

　
Sunnuntaina 6.5. kävimme Henkan kanssa pikkukisoissa hyppäämässä 80cm ja metrin luokat Ikaalisissa. “Kasikympissä” teimme virheettömät perus ja uusintaradat. Sijoitus 3 / 11 ja kotiintuomisena valkoinen ruusuke.
Metrissä 4 vp ja tosi niukka voitto J … hih hih, meitä oli vain kaksi ratsukkoa!
Jotenkin siinä kotimatkalla tajusin, että nythän Henkalla on tarvittavat kvaalit harrasteluokan kenttäkilpailuihin.

Olin jo ilmoittanut Villen Niinisaloon kansalliseen kenttäkilpailuun hevosten helppo luokkaan

Koulukoe:FEI:n*-kenttäkilpailuohjelma poneille 1997/2009
Estekoe: 105 cm / 350m/min
Maastoestekoe: n.1900m 490m/min, ihanneaika 3min 53 sek.

joten, ilmoitin myös Henkan ensimmäisiin kenttäkilpailuihin
harrasteluokkaan

Koulukoe: Tutustumisluokan ohjelma (rata B) 2003/2009
Estekoe: 80cm / 300 m / min
Maastoestekoe: sääntöjen sallimissa rajoissa

Sen oli tarkoitus olla sille opintomatka kisoihin, jossa koko ajan tapahtuu joka puolella jotakin, on monta kenttää vierekkäin, melua, musiikkia, hälinää, kuulutuksia.

Ja tottavie kyllä, se todellakin oli ihan sekaisin!!

Se säikkyi ja loikki kaikista lepattavista nauhoista, pelkäsi sateenvarjoja, takkeja, pusseja, lätäköitä ja huusi jok`ikisen vähänkin kirjavalta vaikuttavan hevosen perään. Isällä oli sen kanssa melkoisen hikiset oltavat sillä välin, kun olimme Villen kanssa radalla.

Villen koulu meni huonosti. Nyt on tehtävä jotain muutosta, se ei kerta kaikkiaan toimi radalla. Tuomareina luokassa toimivat Hanna Rinta-Opas ( M ) ja Sirpa Ruojärvi (C ). Tuloksena 60,72% eli kenttävirheiksi muutettuna -58,9 .
Jäimme siis melkein viimeisiksi sijalle 13.

Rataesteillä vähän jännitin liukasta nurmikenttää. Muistissa oli vieläkin edellinen Niinisalon kerta, jolloin pidätteeseen oikein reagoinut Ville rullasi nurmikon kanssa päin estettä.
Tällä kertaa, vaikka kenttä oli liukas, sen töppönen tuntui silti pitävän paremmin.

kuva: Hanna Kenttä

kuva: Hanna Kenttä

Hyvinhän hypyt sujuivat siihen saakka, kunnes aloin taas arpomaan lähestymisiä. Päin mentiin, että rytinä kävi ja puomit lentelivät useita metriä mukana. Täydellinen epäonnistumien tuli esteellä seitsemän, jossa Ville toimi juuri kuten pyysin, mutta saatoin sen niin epäreiluun tilanteeseen, ettei se voinut onnistua, vaan otimme ”esteen haltuun” eikä siitä tainnut jäädä yhtäkään tolppaa tai puomia paikoilleen.
Silti se yritti, jatkoi ja hyppäsi älyttömän hyvät hypyt kasille ja ysille. Täysin käsittämätön poni, upea ja täydellinen, jolla oli sillä hetkellä valitettavan huono ratsastaja!!

Eläinlääkäri näki ratamme ja tutki Villen todella tarkasti. Sen kaviot näyttivät siltä kuin ne olisivat olleet veressä, mutta niihin oli vain hankautunut punaista maalia.
Ville oli täysin kunnossa ja liikkui puhtaasti. Saimme luvan jatkaa viimeiseen osakokeeseen.

Maastorata näytti kivalta ja esteitä oli luvassa 20 kappaletta. Ville tuntui verryttelyssä omalta hyvältä ja virkeältä itseltään ja sitä se oli myös radalla. Se oli välillä ehkä liiankin vahva ja yli-innokas. Uskon tällä olevan yhteyttä huonoon kouluratsastukseen.
Kaikesta huolimatta se tuntui olevan enemmän kotonaan radalla, jossa vauhti on sille paremmin sopivaa kuin esimerkiksi viime kaudella ponien helpossa, jossa jouduimme usein tulemaan todella hitaassa laukassa maaliin J

kuva: Anna Laasa

kuva: Anna Laasa

kuva: Anna Laasa

Avoimeen helppoon luokkaan oli ilmoittautunut 16 ratsukkoa  ( 5 ponia !! ) ja vaikka tällä kertaa Ville ei yltänyt palkinnoille saakka,  se teki komean nousun sijalta 13 sijalle 7 lopputuloksella -68,5.

Henkkakin ylitti itsensä rauhoittumalla hyvin ulko-kouluradalle ja pääsimme aitojen sisälle, tuomaripäätyyn ja lopputervehdykseenkin asti.
Tuomarina luokassa toimi Pirjo Tammela. Prosentit eivät päätä huimanneet 58,89% kenttävirheiksi muutettuina -61,7 mutta jo se, että sen kanssa pystyi tuulessa ja tuiverruksessa tekemään kouluradan oli jo niin positiivinen signaali, että olin siihen todella tyytyväinen ja ylpeä.

Hokkien vaihto estenurmellekin sujui todella mallikkaasti, se seisoi kuin patsas. Tämä olikin ensimmäinen kerta, kun hyppäsin sillä nurmikentällä. Tiesin odottaa,  että tähtilaatikko-este saattaisi olla sille kompastuskivi ja niinhän se sitten olikin.

Alkurata sujui todella mallikkaasti, sarjallakin homma oli vielä kasassa, mutta sitten tultiin alamäkeen suhteutettua linjaa melkein kylki nuollen tuulessa lepattavaan sivunauhaa.. Henkka tuntui ensin siltä, että se menisi, mutta aivan viime hetkellä se veti sivuun ja oli sitten hilkulla, ettei Mettälän plikasta tullut kakkuleipuria.

Jotenkin siinä tilanteessa oma hermo petti ja runttasin sen menemään huudolla tähtiesteen yli.

Sen jälkeen homma oli menetetty!

Se meni niin lukkoon ja jännittyi, että se jumitti ja kanitti ja toiseksi viimeisellä esteellä meidät lopulta vihellettiin ulos. Se käyttäytyi kuin säikähtänyt koiranpentu, jollaista ei varmasti tekisi mieli komentaa kun sellainen pelkäisi jotain.
Olisinpa vaan pitänyt oman hermoni kasassa ja antanut sille aikaa rauhoittua, se olisi voinut tulla sieltä vielä takaisin ja toimia, sillä tällä kertaa se ei keskittynyt ympäristöön vaan ainoastaan esteisiin ja minuun.

Voi räkä!!

Montakohan kuukautta otimme takapakkia…. ?