Se mikä ei tapa, se vahvistaa!

Tunnemyllerryksistä alkaa pikkuhiljaa pääsemään yli. Edellisestä loukkaantumisestani on niin pitkä aika, etten muistanutkaan miten kurjaa tämä on. Viimeksi katkesi kaksi kylkiluuta Lobon kanssa, mutta siitä on jo melkein 5 vuotta aikaa ….silloin jouduin olemaan kuukauden ratsastamatta.

Selkä voi jo pikku hiljaa paremmin.. Olenkin käynyt jo kaksi kertaa Villen kanssa maastossa. Ensimmäisellä kerralla pelkästään käveltiin, mutta toisella kerralla ahneus vei voiton ja ihan pikkuisen jo ravailtiinkin., ei kipua selässä, ei paha ollenkaan J

Muutenhan hevoset ovat lomailleet yötä - päivää ulkona. Anitan (Vuorinen) kanssa olimme sopineet, että hän ratsastaa Villen koulutreenit tällä aikaa, mutta hänelle tuli valitettavasti muita kiireitä. Henkalle en ole edes yrittänyt löytää hyvin vakuutettua ratsastajaa, koska se on niin luonteikas ja konstikas kaveri. Lomailkoon ja nauttikoon nyt rauhassa ja selvitelköön korvienvälinsä, kyllä sekin vielä töihin ehtii.

Olen herättänyt kylällä hilpeyttä ulkoiluttaessani kävelysauvoja aamuisin noin viiden aikaan. Äidin mennessä töihin, kyydillä 5-10 km päähän ja siitä kotiin. Sauvakävely tuntuu todella hyvälle. Aikidoon en vielä pääse, mutta kuntosalille olisi tarkoitus mennä vielä tällä viikolla, samoin Yyteriin uimaan.

Yyteriin on myös tarkoitus lähteä sekä Villen, että Henkan kanssa merenranta treeniin, kunhan …. tämä penteleen selkä vaan sen kestää!!

Koska tältä päivältä Hämeen alueen derby-valmennus Ypäjällä Henkan kanssa peruuntui, lähdin tyttöjen (Anniina ja Karoliina Leponiemi) mukaan Niinisalon. Voi ei, kuinka se mäntymetsän ja kankaan haju painui niin syvälle sieraimiin, muistikeskukseen ja takaraivoon, että hellurei, hellurei…. ja kun näki muiden hyppäävän, hinku maastoesteille alkoi tuntumaan jopa sietämättömältä. Mutta toisaalta, sitä kyllä ammentaa iloa ja voimaa, kun näkee jonkun muun nauttivan samoista asioista kuin itse…. ja kyllä, “vanha” kenttäponi, Maja V, tiesi kyllä tarkalleen mistä oli kyse ja Nimbo-ponikin tykkäsi lopulta vedessä kahlaamisesta J

Mutta nyt vain jäitä hattuun ja kärsivällisyyttä lippalakin alle, ettei tule takapakkia.

Mietinnässä on vielä mm. ponien SM kisat Niinisalossa syyskuussa. Ja jos onnistuu, menemme Villen ja Henkan kanssa Tiinalle (Vähämäki) treeniin ja siitä sitten kisaviikolle tahkoamaan Villellä koululuokkia ja jos oikein oikein hyvin käy, Henkka debytoisi siellä vidoinkin ne rata-esteet.

Oli myös jännittävää seurata Tanskan PM kisoja. Minulla oli peukut ja varpaat pysytyssä. Upeasti Suomen yhdistetty juniori- ja nuorten kenttäjoukkue, Sepon luotsatessa, ottivat kultamitalit kaulaansa.

Poniluokan maasto on ollut ilmeisen haastava, sillä viidestätoista ratsukosta vain neljä suoritti sen ilman hylkäystä.
Roosa (Kerminen) sai arvokasta kisakokemusta ja paljon tsemiä eteenpäin!!

PM -kultajoukkue:

Veera, Martina, Elmo ja Lotta!

ONNEA, ONNEA JA VIELÄ KERRAN ONNEA!