Tietoja minusta

Oma kuva
Olen -95 syntynyt ratsastaja Hämeenkyröstä. Sydämeltäni olen ehdottomasti kenttäratsastaja, mutta pidän kovasti myös koulu- ja esteratsastuksesta. Blogi kertoo hevoselämäni iloista ja suruista.

tiistai 29. marraskuuta 2011

Menoa, meininkiä ja kipeitä lihaksia!

Viikonlopun estevalmennus Sannan opissa oli todella hyvä ja haastava. Ensimmäisenä päivänä teimme jumppaa ja tekniikkatehtäviä ilman jalustimia. Valkuainen oli välillä melkoinen possu ja protestoi työallergiaansa vedoten. Toisena päivänä keskityttiin enemmän rataharjoituksiin ja päästiin hyppäämään ihan kunnolla.

Minulla on niin vähän esteratoja alla, että olin välillä pihalla kuin lumiukko, kun Sanna latasi tulemaan tehtäviä nopeaan tahtiin. Onneksi ei tarvinnut mennä heti ensimmäisenä ja sai hieman katsella kuinka rata kulkee.

Mielestäni me selvisimme kohtalaisen mallikkaasti kaikista annetuista tehtävistä. Vaikkakin välillä oli haparointia lähestymisissä ja oikeiden askelmäärien sovittaminen esteiden väliin tuotti ajoittain ongelmaa.
Ulko-avut olivat hukassa ja sisäohja tiukassa puristuksessa... ne klassiset.. juu...

Lisäksi omat, todella typerän alkeelliset virheet kostautuivat kolme kertaa kieltona esteelle. Videolta näki, että kertakaikkiaan lopetin ratsastamisen kesken, enkä työstänyt kaarteita ja jätin Henkan selviytymään yksin tehtävästä.

Talvi / kevät -treeniohjelma alkaa pikkuhiljaa olemaan kasassa sekä hieman on annettu jo ajatusta ensi kesään. Opettajarintamalla on tulevana vuonna pientä muutosta, mutta pääosin kaikki pysyy samana. Kilpailukalenteria ei ole vielä julkaistu, joten sen suunnittelu tulee ajankohtaiseksi sitten myöhemmin.

On aivan huippua, että olen mukana Hämeen alueen junioreitten koulu- ja estevalmennusrenkaassa 2012…. alue-kenttärenkaan katsastus on kahden viikon päästä, katsotaan miten meidän siellä käy….

Maajoukkue katsastuksethan meiltä menivät ohi, sillä vanhempani kieltäytyivät täysin kenttäkatsastusleirikuluista Villen osalta.

Eilen olimme pitkästä aikaa Villen kanssa koulutunnilla … opettajalla oli monta tuttua kysymystä… 
“Missähän on Minnan ulkoavut?
 Miksi Minna roikkuu sisäohjassa kuin viimeistä päivää? 

 MINNAAA... NE ULKOAVUUUTTT!!!!
 Ja miksi Minnan hartiat on niin edessä…?
 Ja.. ja ..ja  ... jne ?”

Lisäksi Villellä oli sellaiset kipinää iskevät meno-monot jalassa, että maneesia vipellettiin ympäri kuin viimeistä päivää.

Kenttäponin sydän sykkii aina vauhdille ja nopeille näyttäville kuvioille…
yleisenä vitsinähän kulkee, kellottaako Mettälä kisoissa päivän nopeimman kouluradan…. ? J

Kyllähän ne ulkoavutkin löysivät paikkansa ja sisäohjasta tuli rento ja myötäävä.
Ville oli todella miellyttävä, kevyt ja rennon letkeä ratsastaa.

Todella onnistunut treeni perusasioiden parissa ja erittäin hyvässä ja hauskassa seurassa “tätitunnilla”!

Tänään hevoset pääsivät pitkästä aikaa tarhaan, sillä talvi ja lumi ovat kovettaneet vähän nurmea ja ruunalan pojat päästelivätkin pierupukkisarjaa oikein olan takaa.

Tänään hevoset saavat myös nauttia hieronnasta ja shiatsu-hoidosta sekä minullakin on treffit telkkarin kanssa J

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti