Tietoja minusta

Oma kuva
Olen -95 syntynyt ratsastaja Hämeenkyröstä. Sydämeltäni olen ehdottomasti kenttäratsastaja, mutta pidän kovasti myös koulu- ja esteratsastuksesta. Blogi kertoo hevoselämäni iloista ja suruista.

torstai 17. toukokuuta 2012

Sopivaa tehtävää.

Ville on ollut älyttömän hyvä kilpailuiden jälkeen.

Olemme tehneet normaalia palauttavaa kuntotreeniä ja se on ollut kivan notkea, sekä liikkunut halukkaasti. Olemme tehneet pari noin 10 km maastolenkkiä, sekä eilen harjoittelimme kotikentällä koulukiemuroita kangilla. Se on selkeästi paljon rauhallisemman ja tasapainoisemman oloinen kangilla kuin nivelellä. Tosin kenttäkilpailuissahan me emme saa käyttää kuin nivelsuitsitusta, mutta avoimissa HeA koululuokissa kankikuolaimet on sallittu.

Henkka on parannellut kisatuliaisina tuotuja henkisiä traumojaan ja olenkin pääasiassa samoillut sen kanssa metsissä ja pitkin poikin peltoja.

Eilen minulle sattui aikidossa pieni "äksidentti", kun harjoitusparini "kaatui" polvellaan jalkapöytäni päälle.
Sehän tieytysi turposi välittömästi kuin pullataikina.

Kylmää kipuun, jalkaa hetkeksi koholle ja eikun treeni jatkukoon!!

Ilokseni totesin, että ratsastussaapas mahtui kuin mahtuikin jalkaan ja pääsimme tänä aamuna lähtemään Niinisalon vesisateeseen hyppäämään maastoesteitä, jotka
jäivät meiltä kokonaan viime sunnuntaina hyppäämättä...

Onneksi Pertsa (Kaukinen) oli luvannut tulla apuun.

Lähtö kotoa oli takkuinen. Henkka protestoi traileriin menoa, mitä se ei ole tehnyt enää useaan kuukauteen. Alkuverryttelyssäkin se jumitteli ja aluksi esteet olivat erityisen epäilyttäviä sen mielestä.

Vähitellen se rentoutui ja selvästi nautti tunteesta, "kyllä tämä poika osaa" !!

Tässä muutama pätkä maastosta:











Huomenna Villelle on luvassa hemmotteluhoitoa, kun luottohieroja Minna W. Karjalainen tulee tekemään sille shiatsu hoidon....

Minullekin kyllä kelpaisi ..... ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti