Tietoja minusta

Oma kuva
Olen -95 syntynyt ratsastaja Hämeenkyröstä. Sydämeltäni olen ehdottomasti kenttäratsastaja, mutta pidän kovasti myös koulu- ja esteratsastuksesta. Blogi kertoo hevoselämäni iloista ja suruista.

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Hyttysiä hampaanvälissä

Nyt olemme päässeet tositoimiin ja normaaliin treenirytmiin.

Villen perjantain maastolenkki sujui todella kivasti. Meillä on “sydänmaalla” umpimetsän keskellä sellainen suuntaansa reilut 4 km pitkä laukkapätkä mahdollisuus. Paikalliset ravimiehet käyvät siellä hiittamassa kilpureitaan.
Ville laukkasi halukkaasti ja rennosti sinne ja takaisin.
Siinä laukassa sitä todella tuntee elävänsä.

Ainoana miinuksena oli, että leveästä hymystä johtuen
hampaanvälit oli hyttysiä täynnä J

Lauantaina Ville kiipesi eri kaltevuusia mäkiä ja Henkalla oli vuorossa se “pidempi maasto“. Ei jumeja, ei toppeja vaan eteenpäin täyttä höökiä. Se on ollut myös raspauksen jälkeen huomattavasti parempi suustaan. Paljon ei ollut häikkää, mutta riittävästi tekemään suusta levottoman.

Tänään kävin kaikilla maastossa, samoilimme ensin metsässä ja sitten suuntasimme kentälle kouluvääntöihin. Henkan kanssa harjoittelin väistöjä, jotka se omaksui tällä kertaa niin vahvasti, ettei se sitten olisi mitään muuta tehnytkään kuin olisi vaan väistänyt....


"Hei, mä osaan, mä osaan, mä osaan ... "
Meille tuli siitä sitten hieman riitaakin, kun pyysin sitä menemään suoraan…

Maanantaina tai tiistaina tulee kenkäseppä työstämään Villen ja Henkan kaviot. Villen kengitysväli on vakiintunut siihen neljään viikkoon ja Henkalla maksimiväli on seitsemän viikkoa.

Hyvä ruoka, parempi kavion kasvu....

Ponien ja nuorten kenttäratsastuksen SM kilpailut ratkottiin tänä viikonloppuna.

Poni SM - Uusikaarlepyy

1. Viitanen Ida -  Visar
2. Valjakka Veera - Belmondo
3. Losvik Eirin - Orchis Fragans

Nuorten SM - Kerava

1. Iranto Marliina - Rossi Puh
2. Torikka Jenna-Lotta - Jam
3. Isotalo Kiia - James II


Hurjasti onnea mitalisteille !!!
                               


                                        

4 kommenttia:

  1. Hei,sun blogin on aivan mahtava! Mutta haluisin kuulla vähän enemmän turinoita myös tuposta Lobosta(:

    VastaaPoista
  2. Kiitos Katsu!!

    Tulossa bloggaus perheen harmaapartaisesta superista ;DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips! Kiva lukea tätä sun blogia :). Tarkoitatko laukkapätkällä Lahoonsuontietä vai onko täälläpäin joku muukin hyvä laukkapätkä? Lahoonsuontie on kiva kun sinne on ajettu pehmeää hiekkaa niin ei oo paha hevosten jaloille näin kesälläkään. Tosin en kauheesti oo viittiny kulkea sen viimeisen talon ohi kun ne koirat on välillä irti siellä ja tulevat tielle haukkumaan :(. T. Riina "naapurista"

      Poista