Tuuliajolla- ajat on nyt sitten ohi!
Olen aloittanut kolme vuotta kestävän
koulun Osaran maaseutuoppilaitoksessa ja tarkoituksena olisi aikanaan
erikoistua hevospuolelle.
MENOVINKKI:”Osaran syyshetki” eli avoimet ovet opistolla ensi lauantaina 8.9. klo 10 – 14.
(Tässä linkki virtuaalikylään)
(Tässä linkki virtuaalikylään)
Villelle kuuluu hyvää. Se on toipunut
hienosti niin Keravan haaverista, kuin kärpästen aukirepimästä ja tulehtuneesta haavastakin,
johon se lopulta sai eläinlääkäriltä antibioottikuurin ja
väliaikaisen kilpailukiellon.
Klippasin sen vanhasta tottumuksesta. Karvamöllykkä olikin kasvattanut jo melkoisen tuheroturkin. Jos vaikka jossain välissä käytäisiin lähimaneesilla, sitten kun alkaa syksyiset kurakelit, niin poni kuivuu treenin jälkeen nopeasti, eikä vilustu suotta.
Klippasin sen vanhasta tottumuksesta. Karvamöllykkä olikin kasvattanut jo melkoisen tuheroturkin. Jos vaikka jossain välissä käytäisiin lähimaneesilla, sitten kun alkaa syksyiset kurakelit, niin poni kuivuu treenin jälkeen nopeasti, eikä vilustu suotta.
Henkan tulevaisuus on avoin. Se saattaa
(toivottavasti) vielä yllättää. Sillä on kapasiteettia ja se
hyppää hyvin ja koulukiemuratkin paranee jatkuvasti, mutta ”korvienvälin elpyminen”ottaa aikaa, eikä
luottamuksen täydellistä saavuttamista voi kiirehtiä. On vaan
edettävä hevosen ehdoin.
Kotona Henkka on nykyään kuin ihmisen
mieli, rauhallinen ja tasapainoinen, työskentelee halukkaasti, mutta
kisapaikoilla se yhä kiinnittää liikaa huomiota ympäristöönsä
ja siitä tulee puusilmä ja lukkokorva. Tärkeintä kuitenkin sen kanssa on, että se on onnellinen.
Ja jos siitä ei koskaan tule oikeaa
kisahevosta, niin se on ainakin erittäin opettavainen
kavioeläin!
On todella hassun tyhjä olo, kun
viikonloput eivät enää täyty valmennuksista ja
kilpailumatkoista...
Mutta kuka tietää, ehkäpä joskus tulee eteen yhteistyökumppani, kasvattaja ja/tai hevosen omistajaa, jolla olisi isoille kentille potentiaalinen kisatykki vailla ratsastajaa.
Itsensä likoon lyövä Valmentaja, jolla olisi halua viedä nuori ratsastaja kohti menestystä.....ja sitten olisi vielä se sponsori.... tuollaisessa onnenpotkussa sitä varmasti antaisi kaikkensa.
En varmasti ole ainoa työläisperheen
kasvatti, jolla ei ole rahallista mahdollisuutta jatkaa
kilpailemista, saati valmentautumista tuloksellisesti kansallisella
tasolla kohti kansainvälisiä kisakenttiä, vaikka kuinka pontevasti
sitä itse haluaisikin.
Töihin ei alle 18 vuotiasta juurikaan
huolita ja opiskellakin tarvitsee.
Joten, kuten me kaikki, sitä ikuista
onnenpotkua odotellessa... ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti