Tietoja minusta

Oma kuva
Olen -95 syntynyt ratsastaja Hämeenkyröstä. Sydämeltäni olen ehdottomasti kenttäratsastaja, mutta pidän kovasti myös koulu- ja esteratsastuksesta. Blogi kertoo hevoselämäni iloista ja suruista.

tiistai 4. syyskuuta 2012

Back to the school!


Tuuliajolla- ajat on nyt sitten ohi!

Olen aloittanut kolme vuotta kestävän koulun Osaran maaseutuoppilaitoksessa ja tarkoituksena olisi aikanaan erikoistua hevospuolelle.

MENOVINKKI:”Osaran syyshetki” eli avoimet ovet opistolla ensi lauantaina 8.9. klo 10 – 14.

(Tässä linkki virtuaalikylään)


Villelle kuuluu hyvää. Se on toipunut hienosti niin Keravan haaverista, kuin kärpästen aukirepimästä ja tulehtuneesta haavastakin, johon se lopulta sai eläinlääkäriltä antibioottikuurin ja väliaikaisen kilpailukiellon.




Klippasin sen vanhasta tottumuksesta. Karvamöllykkä olikin kasvattanut jo melkoisen tuheroturkin. Jos vaikka jossain välissä käytäisiin lähimaneesilla, sitten kun alkaa syksyiset kurakelit, niin poni kuivuu treenin jälkeen nopeasti, eikä vilustu suotta.

Henkan tulevaisuus on avoin. Se saattaa (toivottavasti) vielä yllättää. Sillä on kapasiteettia ja se hyppää hyvin ja koulukiemuratkin paranee jatkuvasti, mutta ”korvienvälin elpyminen”ottaa aikaa, eikä luottamuksen täydellistä saavuttamista voi kiirehtiä. On vaan edettävä hevosen ehdoin.
Kotona Henkka on nykyään kuin ihmisen mieli, rauhallinen ja tasapainoinen, työskentelee halukkaasti, mutta kisapaikoilla se yhä kiinnittää liikaa huomiota ympäristöönsä ja siitä tulee puusilmä ja lukkokorva. Tärkeintä kuitenkin sen kanssa on, että se on onnellinen.





Ja jos siitä ei koskaan tule oikeaa kisahevosta, niin se on ainakin erittäin opettavainen kavioeläin!

On todella hassun tyhjä olo, kun viikonloput eivät enää täyty valmennuksista ja kilpailumatkoista...

Mutta kuka tietää, ehkäpä joskus tulee eteen yhteistyökumppani, kasvattaja ja/tai hevosen omistajaa, jolla olisi isoille kentille potentiaalinen kisatykki vailla ratsastajaa.
Itsensä likoon lyövä Valmentaja, jolla olisi halua viedä nuori ratsastaja kohti menestystä.....ja sitten olisi vielä se sponsori.... tuollaisessa onnenpotkussa sitä varmasti antaisi kaikkensa.

En varmasti ole ainoa työläisperheen kasvatti, jolla ei ole rahallista mahdollisuutta jatkaa kilpailemista, saati valmentautumista tuloksellisesti kansallisella tasolla kohti kansainvälisiä kisakenttiä, vaikka kuinka pontevasti sitä itse haluaisikin.


Töihin ei alle 18 vuotiasta juurikaan huolita ja opiskellakin tarvitsee.

 
Joten, kuten me kaikki, sitä ikuista onnenpotkua odotellessa... ;)

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti