Kun
on pitkän aikaa kaikki tuntunut hevosrintamalla menevän enemmän ja
vähemmän pieleen, on enemmän kuin mukavaa kun välillä menee
hyvin.
Villen
jalka on täydellisen parantunut ja kenkä-Pekka-seppä on ilmeisesti
ladannut sille jalkaan sellaiset menolenkkarit, ettei mikään meinaa
riittää. Sille ”hissuttelun kissuttelu” ainoastaan kasaa
kökköjä korvien väliin ja virransäästötilat muuttuu
vikasietotiloiksi.... eli siitä tulee hankala Mr. Diiva.
Olin
eilen Henkalla luottovalkku Anita Vuorisen koulutunnilla. Harmia ei
ole kuljetettu, eikä se ole ollut viimekertaisen Ypäjän
kenttäkisan jälkeen missään reissussa tai tunnilla ja olin
varautunut, että kaikki ongelmat ja probleemat, mistä reilut
puolitoista vuotta sitten on lähdetty liikkeelle olisi nyt takaisin.
Ei
sitten ollut! Ei yhtään mitään ”muttia” !!
Lastaus
ja purkaaminen, sekä varusteiden pukemin paikan päällä sujui kuin
rasvattua. Vähän se oli pinkeä alkuverrytelyssä, mutta tokeni
siitä melkoisen nopeasti.
Teimme
aluksi "ympyrä-kahdeksikko" -kuviota koko maneesin mitalta. Oma
ratsastus oli ehkä jossain Alaskan ja Kambotsan välisellä
vyöhykkeellä.
Se oli vähintäänkin niin hukassa kuin nuppineula Saharassa.
Äkkiä
sitä menee ratsastaja pilalle ja pieleen ilman valvovaa silmää,
näin on tosi!
Siispä
siinä sitten, pompin, hytkyin, kenotin kuin ”orava – pa**alla”,
hartiat edessä ja mikä parasta, puuhasin käsillä koko ajan niin
vimmakkaasti, että hyvä etteivät ohjat kuluneet kokonaan puhki.
Olin myös erittäin iloinen ettei Anita, joka kärsivällisesti jaksoi koko ajan huomauttaa, neuvoa opastaa, huutaa, huomauttaa ja nätistikin myös ”kehoittaa”, repinyt meidän takiaan tukkaansa pois, sillä lopputunnista istutakin alkoi vihdoinkin löytyä kohdilleen.
Huoh...
maksa ja munuaiset ehtivät jo siinä vaiheessa vaihtaa useampaankin
kertaan paikkaansa.
Vaan
mitä teki Henkka- henonen, Mr. Valkuainen?
Ziisus jee, se keskittyi MINUUN !! Kyllä, vain ja 98 % :sti olimme ainoastaan MINÄ ja SE !!
Hetkellisesti
se ei ollut ”henonen” se oli HEVONEN, se ei ollut ”harmi”
vaan täysiverien kimo, tehden kunniaa sen suvulle ja niille
kaikille upeille hevosille mistä se polveutuu. Oooohhhhh...
Vaikka
välillä maneesin katon täytti raekuuron ropina ja sen pienen
hetken sekin meinasi panikoida muiden mukana, ihanan nopeasti se tajusi tilanteen olevan ok, eikä panikoinut vaan kurvaili rennosti
voltilla.
Laukannostoissa
se ei lyönyt minua otsallaan leukaan, vaan rullasi kevyen pehmeästi
peräänannossa, ensin ravista ”melkein käytiin” ja siitä
pehmeän napakka nosto laukkaan. Samoin siirtymiset laukasta raviin
olivat pehmeitä ja se polki ensimmäisestä askeleesta alkaen hyvin
alleen. Se onnen tunne, mitä olin joskus saanut kokea Domingon
(Domin) kanssa Markon (Björs) valmennettavana, tulvivat tämän
harmaan kanssa nyt mieleeni.
Keskiravia
olemme harjoitelleen kotona ylämäissä ja puomien avulla (puomien
väli isonee liikkeen edetessä ). Tällä tunnilla oli ensimmäinen
kerta, kun se lähti selkeästi "ylämäkeen" ja etujalkojen liike
keveni etujalalkojen ojentuessa selkeästi enemmän eteen kuin aiemmin.
Samoin pohkeenväistöt paranivat lopputuntia kohden huomattavasti.
Tällä hevosella on ehdottomasti näyttävin ja isoin ”sivulle
vienti” mitä olen koskaan päässyt ratsastamaan.
Olin tunnin jälkeen niin puhki, kuin olisin maratoonin juossut.
Jep, tytöllä on huono kunto!! Ihan turha on keksiä kauniita tekosyitä.
Huh huh, ja noin isoliikkeisen hevosen selässä on tuskaa istua.. ja erityisen nöyryytyksen toi tunnin ensimmäiset harjoitusravit, kun pyllyn ja satulan väliin olisi mahtunut...no, ehkä leivänpaahdin...
Olen
saanut ihanan ”apulaisen” tallille. Laineen Tuisku käy
säännöllisesti ratsastamassa, pääasiassa Loboa, mutta myös
Villeä ja olipa hän myös Henkankin selässä :)
Henkka
ehkä yhdistää uuden ratsastajan jotenkin kaukaisen hämärästi ilmeisesti
myyntitilanteisiin tms. ja reagoi enemmän kuin epäluuloisesti
uuteen ihmiseen selässään. Onneksi Tuisku oli kuin höyhen ja
täydellisesti sopiva muotti Henkan selkään, puristamatta,
ahdistamatta, vaatimatta. Henkan epäluulo suli ja se otti ison
askeleen eteenpäin tuntiessaan olonsa kotoisaksi uuden ratsastajan
kanssa. Muistan kyllä senkin ajan, kun Henkka tunsi olonsa
epämukavaksi, vain kun kentän tai maneesin reunalla seisoi enemmän
kuin yksi ihminen...
Tämä
ei ole tapahtumana ihmeellinen, mutta se on todella suuri askel
eteenpäin.
On
mahtavaa saada tuntea täydellistä luottamusta ja
yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Siitä on jo aikaa kun Villen kanssa
olimme tässä tilanteessa.
Uskoisin,
että tästä on mukava jatkaa eteenpäin. Jeeesshh.....
Nämä on nyt niin-sanottuja ”NIITÄ HETKIÄ”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti