Henkka koulutunnilla.

 

 

 

 

 

 

Hyvin menee nyt, mutta menköön!

Kun on pitkän aikaa kaikki tuntunut hevosrintamalla menevän enemmän ja vähemmän pieleen, on enemmän kuin mukavaa kun välillä menee hyvin.

Villen jalka on täydellisen parantunut ja kenkä-Pekka-seppä on ilmeisesti ladannut sille jalkaan sellaiset menolenkkarit, ettei mikään meinaa riittää. Sille ”hissuttelun kissuttelu” ainoastaan kasaa kökköjä korvien väliin ja virransäästötilat muuttuu vikasietotiloiksi.... eli siitä tulee hankala Mr. Diiva.

Olin eilen Henkalla luottovalkku Anita Vuorisen koulutunnilla. Harmia ei ole kuljetettu, eikä se ole ollut viimekertaisen Ypäjän kenttäkisan jälkeen missään reissussa tai tunnilla ja olin varautunut, että kaikki ongelmat ja probleemat, mistä reilut puolitoista vuotta sitten on lähdetty liikkeelle olisi nyt takaisin.

Ei sitten ollut! Ei yhtään mitään ”muttia” !!

Lastaus ja purkaaminen, sekä varusteiden pukemin paikan päällä sujui kuin rasvattua. Vähän se oli pinkeä alkuverrytelyssä, mutta tokeni siitä melkoisen nopeasti.

Teimme aluksi "ympyrä-kahdeksikko" -kuviota koko maneesin mitalta. Oma ratsastus oli ehkä jossain Alaskan ja Kambotsan välisellä vyöhykkeellä.

Se oli vähintäänkin niin hukassa kuin nuppineula Saharassa.

Äkkiä sitä menee ratsastaja pilalle ja pieleen ilman valvovaa silmää, näin on tosi!

Siispä siinä sitten, pompin, hytkyin, kenotin kuin ”orava – pa**alla”, hartiat edessä ja mikä parasta, puuhasin käsillä koko ajan niin vimmakkaasti, että hyvä etteivät ohjat kuluneet kokonaan puhki.

Olin myös erittäin iloinen ettei Anita, joka kärsivällisesti jaksoi koko ajan huomauttaa, neuvoa opastaa, huutaa, huomauttaa ja nätistikin myös ”kehoittaa”, repinyt meidän takiaan tukkaansa pois, sillä lopputunnista istutakin alkoi vihdoinkin löytyä kohdilleen.

Huoh... maksa ja munuaiset ehtivät jo siinä vaiheessa vaihtaa useampaankin kertaan paikkaansa.

Vaan mitä teki Henkka- henonen, Mr. Valkuainen?

Ziisus jee, se keskittyi MINUUN !! Kyllä, vain ja 98 % :sti olimme ainoastaan MINÄ ja SE !!

Hetkellisesti se ei ollut ”henonen” se oli HEVONEN, se ei ollut ”harmi” vaan täysiverien kimo, tehden kunniaa sen suvulle ja niille kaikille upeille hevosille mistä se polveutuu. Oooohhhhh...

Vaikka välillä maneesin katon täytti raekuuron ropina ja sen pienen hetken sekin meinasi panikoida muiden mukana, ihanan nopeasti se tajusi tilanteen olevan ok, eikä panikoinut vaan kurvaili rennosti voltilla.

Laukannostoissa se ei lyönyt minua otsallaan leukaan, vaan rullasi kevyen pehmeästi peräänannossa, ensin ravista ”melkein käytiin” ja siitä pehmeän napakka nosto laukkaan. Samoin siirtymiset laukasta raviin olivat pehmeitä ja se polki ensimmäisestä askeleesta alkaen hyvin alleen. Se onnen tunne, mitä olin joskus saanut kokea Domingon (Domin) kanssa Markon (Björs) valmennettavana, tulvivat tämän harmaan kanssa nyt mieleeni.

Keskiravia olemme harjoitelleen kotona ylämäissä ja puomien avulla (puomien väli isonee liikkeen edetessä ). Tällä tunnilla oli ensimmäinen kerta, kun se lähti selkeästi "ylämäkeen" ja etujalkojen liike keveni etujalalkojen ojentuessa selkeästi enemmän eteen kuin aiemmin. Samoin pohkeenväistöt paranivat lopputuntia kohden huomattavasti.

 

Tällä hevosella on ehdottomasti näyttävin ja isoin ”sivulle vienti” mitä olen koskaan päässyt ratsastamaan.

Olin tunnin jälkeen niin puhki, kuin olisin maratoonin juossut.
Jep, tytöllä  on huono kunto!! Ihan turha on keksiä kauniita tekosyitä.
Huh huh, ja noin isoliikkeisen hevosen selässä on tuskaa istua.. ja erityisen nöyryytyksen toi tunnin ensimmäiset harjoitusravit, kun pyllyn ja satulan väliin olisi mahtunut...no, ehkä leivänpaahdin...

Olen saanut ihanan ”apulaisen” tallille. Laineen Tuisku käy säännöllisesti ratsastamassa, pääasiassa Loboa, mutta myös Villeä ja olipa hän myös Henkankin selässä :)

Henkka ehkä yhdistää uuden ratsastajan jotenkin kaukaisen hämärästi ilmeisesti myyntitilanteisiin tms. ja reagoi enemmän kuin epäluuloisesti uuteen ihmiseen selässään. Onneksi Tuisku oli kuin höyhen ja täydellisesti sopiva muotti Henkan selkään, puristamatta, ahdistamatta, vaatimatta. Henkan epäluulo suli ja se otti ison askeleen eteenpäin tuntiessaan olonsa kotoisaksi uuden ratsastajan kanssa. Muistan kyllä senkin ajan, kun Henkka tunsi olonsa epämukavaksi, vain kun kentän tai maneesin reunalla seisoi enemmän kuin yksi ihminen...

Tämä ei ole tapahtumana ihmeellinen, mutta se on todella suuri askel eteenpäin.

On mahtavaa saada tuntea täydellistä luottamusta ja yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Siitä on jo aikaa kun Villen kanssa olimme tässä tilanteessa.

Uskoisin, että tästä on mukava jatkaa eteenpäin. Jeeesshh.....

Nämä on nyt niin-sanottuja   ”NIITÄ HETKIÄ”

Back to the school!

Tuuliajolla- ajat on nyt sitten ohi!

Olen aloittanut kolme vuotta kestävän koulun Osaran maaseutuoppilaitoksessa ja tarkoituksena olisi aikanaan erikoistua hevospuolelle.

MENOVINKKI:”Osaran syyshetki” eli avoimet ovet opistolla ensi lauantaina 8.9. klo 10 – 14.

(Tässä linkki virtuaalikylään)

Villelle kuuluu hyvää. Se on toipunut hienosti niin Keravan haaverista, kuin kärpästen aukirepimästä ja tulehtuneesta haavastakin, johon se lopulta sai eläinlääkäriltä antibioottikuurin ja väliaikaisen kilpailukiellon.

Klippasin sen vanhasta tottumuksesta. Karvamöllykkä olikin kasvattanut jo melkoisen tuheroturkin. Jos vaikka jossain välissä käytäisiin lähimaneesilla, sitten kun alkaa syksyiset kurakelit, niin poni kuivuu treenin jälkeen nopeasti, eikä vilustu suotta.

Henkan tulevaisuus on avoin. Se saattaa (toivottavasti) vielä yllättää. Sillä on kapasiteettia ja se hyppää hyvin ja koulukiemuratkin paranee jatkuvasti, mutta ”korvienvälin elpyminen”ottaa aikaa, eikä luottamuksen täydellistä saavuttamista voi kiirehtiä. On vaan edettävä hevosen ehdoin.

Kotona Henkka on nykyään kuin ihmisen mieli, rauhallinen ja tasapainoinen, työskentelee halukkaasti, mutta kisapaikoilla se yhä kiinnittää liikaa huomiota ympäristöönsä ja siitä tulee puusilmä ja lukkokorva. Tärkeintä kuitenkin sen kanssa on, että se on onnellinen.

Ja jos siitä ei koskaan tule oikeaa kisahevosta, niin se on ainakin erittäin opettavainen kavioeläin!

On todella hassun tyhjä olo, kun viikonloput eivät enää täyty valmennuksista ja kilpailumatkoista...

Mutta kuka tietää, ehkäpä joskus tulee eteen yhteistyökumppani, kasvattaja ja/tai hevosen omistajaa, jolla olisi isoille kentille potentiaalinen kisatykki vailla ratsastajaa.
Itsensä likoon lyövä Valmentaja, jolla olisi halua viedä nuori ratsastaja kohti menestystä.....ja sitten olisi vielä se sponsori.... tuollaisessa onnenpotkussa sitä varmasti antaisi kaikkensa.

En varmasti ole ainoa työläisperheen kasvatti, jolla ei ole rahallista mahdollisuutta jatkaa kilpailemista, saati valmentautumista tuloksellisesti kansallisella tasolla kohti kansainvälisiä kisakenttiä, vaikka kuinka pontevasti sitä itse haluaisikin.

Töihin ei alle 18 vuotiasta juurikaan huolita ja opiskellakin tarvitsee.

 

Joten, kuten me kaikki, sitä ikuista onnenpotkua odotellessa... ;)

 

SM-kisa ei mennyt kuin Strömsöössä.

Kentän junnu-SM kisat ovat nyt ohi ja uutena kokemuksena se ensimmäinen kerta, kun Ville ei startannt maastoradalle.

Tunteet ovat vähän sekavat. Toisaalta olen todella surullinen ja harmissani, mutta toisaalta taas älyttömän onnellinen, ettei mitään vakavampaa sitten kuitenkaan sattunut.

Kisoja edeltänyt viikkotreeni sujui, ehkä ensimmäistä kertaa, niin täydellisen priimasti, ettei suunnitelmasta tarvinnut poikea minkään takia.
Villen koulutreeni oli kohdallaan, se tuntui hyvältä, notkealta ja kevyeltä ratsastaa.

Maastoestetreenissä hypättiin hevosten vaativan tehtäviä, jotka sujuivat hyvin. Tässä kohtaa ei ponilla ainakaan tule vielä raja vastaan :D
Myös rataestetreeni onnistui suunnitellusti, tosin oma "puuhasteluni" hypyissä toi kaksi estettä alas. Mutta kun rauhotuin ja "muistin ratsastaa" joka askeleella ja luottaa siihen, että olen hiljaa ja pysyn liikkeessä mukana, niin jo vot`  johan alkoi hypyt sujumaan.

Myös laukkatreenit kulkivat hyvin ja kun tein avaavan laukkaharjoituksen 500m/min 4 min ajan kaikki tuntui olevan kohdillaan.

Odotukset olivat SM-mitalissa. Villeltä puuttui se kultainen...

Kaikkihan ei sitten sujunut kuin Srömsöössä.....

Lähdimme jo perjantaina matkaan. On mukavaa olla jo paikan päällä katsomassa kisoja heti aamusta, vaikka oma koulustarttini olikin vasta lauantaina noin klo 16 pintaan.

Ville tuntui kouluverryttelyssä aluksi hieman tahmealta, mutta kuten vanha diesel, se on verryteltävä hitaasti lämmitellen. Se tuli hyväksi. Päivä oli kaunis ja aurinkoinen. Fiilis oli korkealla, Ville tuntui hieman jännittyneeltä ja se olikin vähän pinkeä ja kiireinen. Tahti olisi saanut olla kautta linjan vielä parempi ja muutama siirtymien olisi saanut olla pehmeämpi. Jännitys rokotti myös lennokkuutta, jota vielä verryttelyssä oli mukavasti.

Kirjava on aina jakanut mielipiteitä kouluradalla ja olenkin tottunut, että on yhtä harvinaista kuin löytää täydessä bussissa istumapaikka, että tuomarit olisivat koskaan yksimielisiä tuomioissaan. Yleensä kommentit ovat olleet kuitenkin saman suuntaisia vaikka pisteissä onkin ollut eroja.

Tämä koulurata teki kuitenkin suurimmat erot koskaan ja vaikka pisteissä olikin eroja olivat
C ja H tuomarit kommenteissan samoilla linjoilla, mutta M tuomarin  kommentit poikkesivat niin paljon, että hetken jo mietin oliko lappu minun ollenkaan... no, eri kulmasta näkee asiat aina erilailla.

Tässä tuomareiden antamat prosentit.

C: Marko Björs 68,261%
H: Jenny Heikkinen 61,304%
M: Irene Valo 54,780%

Rataesteille piti startata max 30minuuttia koulusuorituksen jälkeen. Annoin Villen äidille, joka lähti vaihtamaan sille estevarusteita päälle. Itse lähdin tutustumaan rataan. 
Ihan mukavalta vaikutti.
Verryttely sujui jälleen hyvin, yksi hyppy oli löysä ja tehoton, mutta seuraava oli jo ponia itseään. Lähdin radalle ja tein sen klassisen mokani, eli aloin arpomaan mistä kohtaa hyppyyn ponnistettaisiin. Niin saimme ensimmäisen pudotuksen ensimmäiselle esteelle.
Voi kettu, että harmitti. Pudotuksia tuli sitten kaksi lisää, joten saalistimme yhteensä 12 virhepistettä radalta.

Murrrr ÄRSYTTI...!!!!

Menimme suoraan pakolliseen eläinlääkäritarkastukseen. Ville oli sen verran kopauttanut etujalkaansa, että siihen oli tullut noin vajaan puolen sentin mittainen haava.. ja kun jalka on valkoinen, veri näkyi siinä todella kuin täysikuu kirkkaalla taivaalla.
Lääkäri halusi minun menevän välittömästi suihkuttamaan haavan asfalttipihalla olevalle pesupaikalle, joka oli noin 30cm syvä betonipotero, jossa oli arviolta 15 cm korkeat ja kapeat betonireunat.
Letku ja vesipiste oli pesupoteron takaseinäsässä. Olin jo astunut sinne kun lääkäri huuteli perään, että:  "Hei, älä sitä sinne vie..  jaa, se olikin kiltti ja meni.."

Niin menikin ja otti sitten yhden askeleen taakse päin, eikä tajunnut että reuna oli niin korkea. Ville kaatui kyljelleen reunuksen päälle ja minä jäin täysin sen etulavan alle. Ville säikähti aivan tulen palavasti, kun huomasi minun jääneen sen alle, että se räpiköi ja loikki takaisin asfaltille.

Sen molemmat takajalat vuotivat verta, niissä oli useita pitkiä haavoja ja hiertymiä, sekä etujalan nanopieni haava oli myös saanut suurennoksen. Se ei myöskään laskenut oikeaa takajalkaa, jonka päälle se oli kaatunut, lainkaan maahan. Kyyneleet virtasivat poskillani, oli aivan varma, että sen jalka oli poikki. Äiti letkutti sen jalkoja ja takapolvea kylmällä vedellä, kuin heikkopäinen ja noin 10 minuutin kuluttua Ville laskikin jalan maahan ja otti sille painoa. Se myös pysytyi kävelemään normaalisti  ja eläinlääkäri pyysi minun juoksuttamaan sitä hieman uudelleen. Se ravasi ihan ookoosti. Takajalassa vuohisen yläpuolella hankositeen ja puikkoluun kohdalla oli kosketusarka paikka ja lähdimme jaboille laittamaan jalkoihin kylmäpakkauksia ja sidetarpeita.

Vanhempani kyselivät moneen kertaan, olinko itse kunnossa, sattuiko minuun, mutta vakuuttelin että olin aivan kunnossa. Kaikki ajatukseni oli vain ponissa, enkä huomannut että nilkka turposi melkein samaa vauhtia kuin pendoliino Tampereelta Helsinkiin. Jossain vaiheessa tajusin, että saapasta ei saa kohta enää kuin leikkaamalla ja kipu oli järkyttävä. Kävin ambulanssilla tutkittavana ja näytti siltä, että olin selvinnyt pelkällä nyrjähdyksellä. Reidestä oli hiertynyt nahkat, kuin se olisi saanut palovamman ja selkä oli ottanut itseensä kipeää. Särkylääkettä naamariin ja vettä päälle.

Ville oli aamulla ihan intoa piukassa ja kun äitini oli käynyt aamukävelyttämässä sen, se oli niin fiiliksissä, että varmasti tiesi, että seuraaksi olisi maastokoe. Se oli yllätävän hyvässä kunnossa, ei turvotusta, ei vuotavia haavoja. Tosin, eihän voinut olla varma, etteikö jotain sisäistä pientä vauriota olisi tullut, joka voisi antaa periksi tiukan paikan tullen maastossa...

Ihan kauhean paljon ei tarvinnut neuvotella, vanhempani olivat jo illalla sitä mieltä, etten starttaa maastoon, se ei olisi turvallista, mutta aamu sinetöi kaiken ja kävinkin ilmoittamassa kansliaan, että keskeytän kilpailun.

Isä ja Mikko-veljeni olivat käyneet maastoradan näytössä lauantai-iltana ja koko kotimatkan Mikko jaksoi kertoa, kuinka hieno, piiitkä ja mäkinen rata olisi ollut :D:D

Maastoestetreeniä

Eilen kävimme Villen kanssa hyppäämässä maastoesteitä Niinisalossa Kaukisen Pertsan johdolla.





Sarja osat A ja B

Kirjava oli ketterä, notkea ja elastinen, energinen, kuuliainen ja nopea poni-ihme.. koulutreenit  ja ammattilaisen “läpi ratsastamien” kyllä tuntuivat positiivisesti sen ratsastettavuudessa.

Loppujäähdyttelyt ja sama sarja toisesta suunnasta, Ville harkitsee mäntyjen harventamista.

Tänään ponit lähtee reilun tunnin maastohölkälle ja Henkalla on luvassa koulutreeniä. Huomenna homma menee sitten toisin päin.
　

Ukkosmyrskyä odotellessa....

Lyhyesti, Ville on megamagee, pieni suuri lehmänläntti kavioeläin !!

Tämä päivitys voisi olla tänään tässä..
mitä tuohon nyt enää osaisi lisätä J ??

Traikku saatiin vihdoinkin kuntoon ja kävimme eilen Vesajärvellä maneesilla, jossa Anita (Vuorinen ) ratsasti ensin Villen läpi ja piti minulle sen jälkeen koulutunnin.

Harjoittelimme ensin “tehoneliöö” käynnissä ja osittain ravissa ja laukassa. Lisäksi treenasimme sulkuja, ravi- ja laukannostoja, erikokoisia voltteja, takaosakäännöksiä, sekä tempon muutoksia askellajien sisällä.

Tänään tehtiin Villen kanssa laukkatreeniä  pellolla 2 x 3min, 500m/ min plus käynnit ja kevennettyä ravia.

Ville ja Bemer 3000vet, sekä lörppä alahuuli ....

Huomenna on luvassa se reilun kahden tunnin käyntimaasto…
täsmäsää-Foreca Hämeenkyröön lupaa ukkosmyrskyä ja runsasta vesisadetta.

Otammeko mukamme sadeasun vai kumiveneen…?  Jo jyrisee ulkona.......

Perustreeniä ja pötköttelyä

Olen treenaillut koulukiemuroita kotosalla. Anita (Vuorinen) kävi läpiratsastamassa Villen ja piti minulle sen jälkeen tunnin. Kaikki sujui hyvin, mutta erityisesti vastalaukka oli nyt älyttömän hyvää!!

Henkka on ollut yhteistyöhaluisempi jälleen päivä päivältä. Se on tuntunut kevyen letkeältä, eikä sillä ole ollut minkäänlaisia jumituskohtuksia tai muita protestiliikkeitä. Pystyisiköhän sitä pikkuhiljaa alkaa kokoamaan vähän enemmän... ?

Se on myös täydellisen kotiutunut ja kauniilla ilmalla se nautiskelee pötkötellen useasti pitkin pituuttaan tarhassa ... :)

Aamulla kävin Villen kanssa kiipeilemässä mäkiä, sekä tein pellolla laukkavetoja avoimen helpon/ VaB vauhdilla ja meno tuntui mukavan kevyeltä ja vaivattomalta.

Ja...traileri on YHÄ korjattavana.. saas`nähdä, tulisiko se huomiseksi kuntoon.. ?