Jos et ole voittaja, hävisit!

Tämän päivän pikku-estekisat (90cm) Hämeenkyrössä Henkan kanssa on käyty.

Sehän  oli melkoinen viidakon villikko verryttelyssä. Hörhellystä, raakaa voimaa ja pörhistelyä.

Tänään oli päivä jolloin Mr. Valkuainen ei oikein tiennyt olisiko tästä touhusta otettava kävyn kokoiset herneet nenäänsä, ihan vain niinkuin muodon ja näyttävyyden vuoksi, vai olisiko tämä kuitenkin ihan kivaa touhua...

Ilmeisesti .. ja minun ilokseni... tämä hyppytouhu, on sen mielestä super kivaa.

Se ei toiminut verryttelyssä, en tiedä oliko syynä liika adrenaliini-lataus vai enkö vain osannut luoda sille rauhallista verrtttely-ympäristöä, joka tapauksessa se kävi niin kovilla kierroksilla, että sillä tohinalla olisi poljettu sähköt Mettälän mäelle ainakin seuraavaksi kolmeksi kuukaudeksi.

Se kuitenkin antoi tohinansa alas ja vaikka rata mentiin kiireellä tänään, se eteni jes jes jes... kunnes...
sen kaiken hyvän pilasi se ratsastajan retale....

Kyllä!! Uusintaan kun lähdettiin, en ratsastanut estettä, jätin sen yksin selviytymään ja sehän häkeltyi ja tietysti kielsi.

Siinä vaiheessa sain  lapaluiden väliin jostakin  henkistä raippaa oiken olan takaa.....
Mitä hiivattia minä oikein teen.. tai siis EN TEE? WTF??

Sen kerran, kun hevosella on draivi päällä, ratsastaja mokaa.. ziisus sentään, että harmittaa tämä!!

No, saimme kuitenkin hyväksytyn tuloksen ja nyt kun herra Harmaa on alkanut luottaan minuun, minun on tehtävä lujasti töitä itseni kanssa, että olen sen luottamuksen arvoinen...

Onko siis nyt niin, että ongelmahevonen ei olekaan enää ongelmahevonen vaan sen ratsastajalla on ongelma... huh huh... varasin jo maneesin ens`viikonlopulle ...

Treeniä Minna, petskeles TREENIÄ  !!!!!

Henkka oli kaikin puolin hieno herra Harmaa, nollat perusradalta ja sitten se 4 vp uusinnasta  eli meikäläsen moka.

Huomenna kaikki hevoset lähtevät pitkälle maastolenkille ja minä pääsen Twilight tunnelmiin :)

Ville koulutunnilla

Tänään päästiin pitkästä aikaa Villen kanssa tunnille, opettajan silmän alle työstämään koulukiemuroita.

Hieman meinasi pitää kiirettä. Pääsin koulusta neljältä, mopolla kotiin 17 kilometriä ja maneesille lähdettiin viideltä. Onneksi Tuisku pääsi tänään tulemaan ja auttoi tallihommissa.

Nyt on kaikilla meidän hevosilla täys` talvinastotus alla ja Villelle tarvitsikin laittaa tunnille hieman normaalia enemmän suojaa jalkoihin. Sen takajalat tulevat niin pitkälle alle eteen, että varsinkin etujalat on syytä topata huolella, ettei tule haavoja.

Aluksi poni tuntui hieman jäykältä, toisaalta se ei ollut mikään ihme, sillä karsinassa jököttäminen ei välttämättä tee kovin notkeaksi.

Ehdin onneksi kävelyttää  ja alkuverrytellä sen huolellisesti.

Tunnin aluksi teimme ympyräkahdeksikkoa, sitten siirryttiin lävistäjällä taivutus- ja pohkeenväistöihin käynnissä sekä ravissa. Ville oli aluksi vasemmalle tosi jähmeä, mutta notkistui hyvää vauhtia. Sillä vain oli koko ajan niin kiire, ettei se meinannut malttaa  kuunnella ollenkaan.

Sitten kuvioon lisättiin päädyissä laukkaympyrät. Ne sujuivat ihan mukavasti, nyt jopa maltoin tehdä ne oikean kokoisina.
Sain muuten tuomarilta niistä viime kouluradalla lievää moitetta... olivat kuulemma olleet ihan liian pieniä......

Sitten vaihdettiin harjoitusta, tehtiin ravilisäyksiä ensin niin, että harjoitusravissa keskihalkasijalle ja siitä loppulävistäjä keskiravissa. Sitten tehtiin koko lävistäjä keskiravissa.

Ville oli jäätävän hyvä!! Se todellakin leijui, vahvalla perämoottorilla suoraan ylämäkeen. Fiiiiuuu...!
Todellakin tuntui tuulentyöntö ristiselässä.

Sitten teimme jonkin verran sulkuja ja pikkuhiljaa tunti alkoi ollakin jo ohi ja oli loppuravien aika.

Jäi todellla hyvä fiilis, ensi viikolla tätä lisää...

Niin ja ensi tunnille vaihdamme hieman erilaisen kankikuolaimen ja bridongin. Tämäkin oli hyvä, mutta ehkä hieman pehmeämpikaarinen kieli/kitalaki-osa olisi parempi...

Voihan kuravelli !

Melkoista kurakkoa koko tienoo! Huh huh!!

Ollaan siis edetty samalla kaavalla, kuin viime syksynä. Hevoset sisällä puhtaissa karsinoissa -ei  seisoskelua kuraisissa tarhoissa, vaan niitä on kävelytetty ja kävelytetty ja beemeröity ja kävelytetty.
Lisäksi on tietysti ratsastettukin joka päivä, pääasiassa maastossa.

Villen kanssa olen työstänyt koulua kankisuitsituksella. Ollaan harjoiteltu enimmäkseen väistöjä, avoja, siirtymisiä eri askellajeista toiseen ja tempon vaihteluita eri askellajien sisällä, sekä takaosakäännöksiä ja niitä hankalia laukanvaihtoja.
Viime kerralla ne tosin sujuivatkin jo melko mallikkaasti, eikun treeniä lisää!

Kävimme Henkan kanssa viime viikonloppuna pikkukisoissa tuuppaamassa yhden helppo C koululuokan.
Tavoitteena oli kisapaikalla hyvä käytös, rauhallinen verryttely ja lähtömerkistä ohjelman kautta lopputervehdykseen.

Henkka oli välillä kyllä melkoisen pinkeä ratsastaa. Sitä jännitti ja pelotti lähes melkein kaikki.
Mutta ihanaa, se onneksi pysyi melko kohtuullisesti ruodussa ja mm. meille vielä vaikea "askeleen pidennys ravissa" onnistui ilman rikkeitä ja saimme siitä kasin. Jeee!!  Samoin täyskaarrot onnistuivat, toisesta saimme seiskan ja toisesta kasin.

Hyvä Henkka!! 61,39% ja toinen sija.

Tänään kävimme aamulla maneesilla hyppäämässä. Harjoittelimme lähestymisiä  ja meillä oli myös muutamat oikein mukavat tehtävät kaarevilla linjoilla.
Kaikilla esteillä oli tällä kertaa maapuomit ja tarkoituksella nyt vähän normaalia ulompana.

Henkka meinasi aluksi heittää hieman ranttaliksi ja innostuksesta ymmyriäisenä se ryhtyi pitkästä aikaa oikein huolella pukittelemaan.
Se taisi kuitenkin olla enemmän sellaista intoperänheittoa, sillä se tuntui tänäänkin syttyvän iloisesti tuohon hyppyhommaan.

Ensi viikonloppuna mennään sitten jälleen kokeilemaan estekisoja.
En ole vielä päättänyt olisiko se sitten 90cm vai metri.

Tässä minipätkä tämän aamun pysty-okseri loikasta.  Korvat tötterölle - ja etiäpäin :)

Henkka voitti kultamitalin!

Henkan kanssa on työstetty luottamusta ja hyvää käytöstä. Ollaan vähän käyty koulutunneilla, sekä hyppäämässä esteitä. Pääsääntöisesti hommia on kuitenkn tehty maastossa.

Valoisalla, pimeällä, metsissä ja teillä. Pelloille ei ole ollut mitään asiaa, on ollut niin märkää, että  YÖK!!!

Kaikki on sujunut pääsääntöisesti hyvin!

Kun se pelästyy tai saa jostakin skitsot, se rentoutuu ja antaa nyt ”takaisin alas” aina vain nopeammin ja nopeammin.

Kuljettaminen sujuu, se menee sukkana koppiin, seisoo pitkiäkin aikoja rauhallisesti ja tulee asiallisesti askel askeleelta ulos. Silti käytämme lastaamisissa vieläkin sivuliinaa (juoksutusliina) maassa, jos jotakin yllättävää sattuisi, niin se olisi siinä valmiina käytettäväksi.

Tänään kävimme kokeilemassa miltä kisatunnelma maistuu.

Sehän on ollut kisoissa viimeksi kesällä Ypäjällä.

Siispä ilmoittauduimme Hämeenkyrön kunnanmestaruus juniorit - luokkaan 85cm, arvostelulla 367.2 Sata-Hämeen Ratsastuskoululle.

Siellä on aina ollut mukavat kisat ja se on tässä ihan meidän vieressä.

Olen ajatellut, että kävisimme nyt pieniä luokkia, jotta se saisi itseluottamusta ja toiveena olikin sujuva rata, jossa vain mennään.....

En lähtenyt yrittämään hienosäätöä, sillä meillä on alla niin monta rataa, josta se on kieltänyt ulos. Jätin myös kannukset kokonaan pois.

Verryttelyssä se kuumeni jonkin verran ja tunsin kuinka ”piffin” alkeet olivat taas allani.

”Henkka, tämä on esteverkka, eteenpäin!!!”

Se onneksi rauhottui ja starttasimme ensimmäisinä. Rata oli simppelin kiva, oikein mukavan sopiva Henkalle. Kolmannelle esteelle se tuntui epäröivän ja hetken jo luulin sen rohkeuden taas pettävän. Kannustin ja tunsin kuinka se kasasi päänsä ja kroppansa ja oli kuin se olisi sanonut minulle: 

 ”Minä osaan, nyt Minna mennään !!”

Osa hypyistä onnistui nappiin, jotkut tulivat liian juureen, mutta en välittänyt. Tiet olivat kuitenkin hyvät.

Ajattelin, jos saisin sen vain etenemään hyvässä rytmissä, lähestymisiä harjoiteltaisiin sitten jälleen lisää treeneissä.

Morjens, sehän vetäisi nollat perusradalta! Wow!!

Hieman häkellyin tästä onnistumisesta, että meinasin jo kaartaa innoissani suoraan uusintaan. Onneksi käänsin oikealle ja jäin odottamaan uutta lähtömerkkiä.

Vähän kaasua uusintaan, heppa hyvin avuilla ja se kääntyikin pyynnöstä tyyliin - ”kahden euron kolikon päällä”.
Olihan sitä mukava ratsastaa, kevyt ja kuuliainen.
Jälleen puhtaasti, Mr. Valkuainen edes kolistellut puomeja.

Henkasta tuli nyt sitten kunnanmestari 2012 .

Olen sen edistymisestä todella iloinen ja täytyy myöntää että tämä oli kyllä aikas makee juttu!

Villelleä tämä Henkan paapominen ottaa aivoon, mutta kyllä se siitä leppyi, kun kävimme illalla Lobon ja Tuiskun kanssa pitkällä maastolenkillä.

Henkka koulutunnilla.

 

 

 

 

 

 

Hyvin menee nyt, mutta menköön!

Kun on pitkän aikaa kaikki tuntunut hevosrintamalla menevän enemmän ja vähemmän pieleen, on enemmän kuin mukavaa kun välillä menee hyvin.

Villen jalka on täydellisen parantunut ja kenkä-Pekka-seppä on ilmeisesti ladannut sille jalkaan sellaiset menolenkkarit, ettei mikään meinaa riittää. Sille ”hissuttelun kissuttelu” ainoastaan kasaa kökköjä korvien väliin ja virransäästötilat muuttuu vikasietotiloiksi.... eli siitä tulee hankala Mr. Diiva.

Olin eilen Henkalla luottovalkku Anita Vuorisen koulutunnilla. Harmia ei ole kuljetettu, eikä se ole ollut viimekertaisen Ypäjän kenttäkisan jälkeen missään reissussa tai tunnilla ja olin varautunut, että kaikki ongelmat ja probleemat, mistä reilut puolitoista vuotta sitten on lähdetty liikkeelle olisi nyt takaisin.

Ei sitten ollut! Ei yhtään mitään ”muttia” !!

Lastaus ja purkaaminen, sekä varusteiden pukemin paikan päällä sujui kuin rasvattua. Vähän se oli pinkeä alkuverrytelyssä, mutta tokeni siitä melkoisen nopeasti.

Teimme aluksi "ympyrä-kahdeksikko" -kuviota koko maneesin mitalta. Oma ratsastus oli ehkä jossain Alaskan ja Kambotsan välisellä vyöhykkeellä.

Se oli vähintäänkin niin hukassa kuin nuppineula Saharassa.

Äkkiä sitä menee ratsastaja pilalle ja pieleen ilman valvovaa silmää, näin on tosi!

Siispä siinä sitten, pompin, hytkyin, kenotin kuin ”orava – pa**alla”, hartiat edessä ja mikä parasta, puuhasin käsillä koko ajan niin vimmakkaasti, että hyvä etteivät ohjat kuluneet kokonaan puhki.

Olin myös erittäin iloinen ettei Anita, joka kärsivällisesti jaksoi koko ajan huomauttaa, neuvoa opastaa, huutaa, huomauttaa ja nätistikin myös ”kehoittaa”, repinyt meidän takiaan tukkaansa pois, sillä lopputunnista istutakin alkoi vihdoinkin löytyä kohdilleen.

Huoh... maksa ja munuaiset ehtivät jo siinä vaiheessa vaihtaa useampaankin kertaan paikkaansa.

Vaan mitä teki Henkka- henonen, Mr. Valkuainen?

Ziisus jee, se keskittyi MINUUN !! Kyllä, vain ja 98 % :sti olimme ainoastaan MINÄ ja SE !!

Hetkellisesti se ei ollut ”henonen” se oli HEVONEN, se ei ollut ”harmi” vaan täysiverien kimo, tehden kunniaa sen suvulle ja niille kaikille upeille hevosille mistä se polveutuu. Oooohhhhh...

Vaikka välillä maneesin katon täytti raekuuron ropina ja sen pienen hetken sekin meinasi panikoida muiden mukana, ihanan nopeasti se tajusi tilanteen olevan ok, eikä panikoinut vaan kurvaili rennosti voltilla.

Laukannostoissa se ei lyönyt minua otsallaan leukaan, vaan rullasi kevyen pehmeästi peräänannossa, ensin ravista ”melkein käytiin” ja siitä pehmeän napakka nosto laukkaan. Samoin siirtymiset laukasta raviin olivat pehmeitä ja se polki ensimmäisestä askeleesta alkaen hyvin alleen. Se onnen tunne, mitä olin joskus saanut kokea Domingon (Domin) kanssa Markon (Björs) valmennettavana, tulvivat tämän harmaan kanssa nyt mieleeni.

Keskiravia olemme harjoitelleen kotona ylämäissä ja puomien avulla (puomien väli isonee liikkeen edetessä ). Tällä tunnilla oli ensimmäinen kerta, kun se lähti selkeästi "ylämäkeen" ja etujalkojen liike keveni etujalalkojen ojentuessa selkeästi enemmän eteen kuin aiemmin. Samoin pohkeenväistöt paranivat lopputuntia kohden huomattavasti.

 

Tällä hevosella on ehdottomasti näyttävin ja isoin ”sivulle vienti” mitä olen koskaan päässyt ratsastamaan.

Olin tunnin jälkeen niin puhki, kuin olisin maratoonin juossut.
Jep, tytöllä  on huono kunto!! Ihan turha on keksiä kauniita tekosyitä.
Huh huh, ja noin isoliikkeisen hevosen selässä on tuskaa istua.. ja erityisen nöyryytyksen toi tunnin ensimmäiset harjoitusravit, kun pyllyn ja satulan väliin olisi mahtunut...no, ehkä leivänpaahdin...

Olen saanut ihanan ”apulaisen” tallille. Laineen Tuisku käy säännöllisesti ratsastamassa, pääasiassa Loboa, mutta myös Villeä ja olipa hän myös Henkankin selässä :)

Henkka ehkä yhdistää uuden ratsastajan jotenkin kaukaisen hämärästi ilmeisesti myyntitilanteisiin tms. ja reagoi enemmän kuin epäluuloisesti uuteen ihmiseen selässään. Onneksi Tuisku oli kuin höyhen ja täydellisesti sopiva muotti Henkan selkään, puristamatta, ahdistamatta, vaatimatta. Henkan epäluulo suli ja se otti ison askeleen eteenpäin tuntiessaan olonsa kotoisaksi uuden ratsastajan kanssa. Muistan kyllä senkin ajan, kun Henkka tunsi olonsa epämukavaksi, vain kun kentän tai maneesin reunalla seisoi enemmän kuin yksi ihminen...

Tämä ei ole tapahtumana ihmeellinen, mutta se on todella suuri askel eteenpäin.

On mahtavaa saada tuntea täydellistä luottamusta ja yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Siitä on jo aikaa kun Villen kanssa olimme tässä tilanteessa.

Uskoisin, että tästä on mukava jatkaa eteenpäin. Jeeesshh.....

Nämä on nyt niin-sanottuja   ”NIITÄ HETKIÄ”

Back to the school!

Tuuliajolla- ajat on nyt sitten ohi!

Olen aloittanut kolme vuotta kestävän koulun Osaran maaseutuoppilaitoksessa ja tarkoituksena olisi aikanaan erikoistua hevospuolelle.

MENOVINKKI:”Osaran syyshetki” eli avoimet ovet opistolla ensi lauantaina 8.9. klo 10 – 14.

(Tässä linkki virtuaalikylään)

Villelle kuuluu hyvää. Se on toipunut hienosti niin Keravan haaverista, kuin kärpästen aukirepimästä ja tulehtuneesta haavastakin, johon se lopulta sai eläinlääkäriltä antibioottikuurin ja väliaikaisen kilpailukiellon.

Klippasin sen vanhasta tottumuksesta. Karvamöllykkä olikin kasvattanut jo melkoisen tuheroturkin. Jos vaikka jossain välissä käytäisiin lähimaneesilla, sitten kun alkaa syksyiset kurakelit, niin poni kuivuu treenin jälkeen nopeasti, eikä vilustu suotta.

Henkan tulevaisuus on avoin. Se saattaa (toivottavasti) vielä yllättää. Sillä on kapasiteettia ja se hyppää hyvin ja koulukiemuratkin paranee jatkuvasti, mutta ”korvienvälin elpyminen”ottaa aikaa, eikä luottamuksen täydellistä saavuttamista voi kiirehtiä. On vaan edettävä hevosen ehdoin.

Kotona Henkka on nykyään kuin ihmisen mieli, rauhallinen ja tasapainoinen, työskentelee halukkaasti, mutta kisapaikoilla se yhä kiinnittää liikaa huomiota ympäristöönsä ja siitä tulee puusilmä ja lukkokorva. Tärkeintä kuitenkin sen kanssa on, että se on onnellinen.

Ja jos siitä ei koskaan tule oikeaa kisahevosta, niin se on ainakin erittäin opettavainen kavioeläin!

On todella hassun tyhjä olo, kun viikonloput eivät enää täyty valmennuksista ja kilpailumatkoista...

Mutta kuka tietää, ehkäpä joskus tulee eteen yhteistyökumppani, kasvattaja ja/tai hevosen omistajaa, jolla olisi isoille kentille potentiaalinen kisatykki vailla ratsastajaa.
Itsensä likoon lyövä Valmentaja, jolla olisi halua viedä nuori ratsastaja kohti menestystä.....ja sitten olisi vielä se sponsori.... tuollaisessa onnenpotkussa sitä varmasti antaisi kaikkensa.

En varmasti ole ainoa työläisperheen kasvatti, jolla ei ole rahallista mahdollisuutta jatkaa kilpailemista, saati valmentautumista tuloksellisesti kansallisella tasolla kohti kansainvälisiä kisakenttiä, vaikka kuinka pontevasti sitä itse haluaisikin.

Töihin ei alle 18 vuotiasta juurikaan huolita ja opiskellakin tarvitsee.

 

Joten, kuten me kaikki, sitä ikuista onnenpotkua odotellessa... ;)